Wappu 2007

Sisällysluettelo

Lyhyesti

Vapun 2007 vietin Oulussa. Runsas ohjelmatarjonta sekä mainio seura takasivat yhden ikimuistoisimmista juhlista.

Raporttihistoria

Taustaa

Opiskelen teknillisiä tieteitä, joten olen teekkari. Wappu on teekkarin tärkein juhla ja vuoden kohokohta. Silloin ilakoidaan monta päivää ja alkoholiakin uppoaa perinteisesti litra toisensa jälkeen. Viikon ajan on kaikenlaista ohjelmaa ja suurin osa opiskelijakavereista on myös tunnelmissa mukana. Fuksina synnytään teekkareiksi juuri wappuna ja Oulussa sitä perinneriittiä hoitaa wappukaste Ainolanpuistossa.

Olen viettänyt teekkarivappua Oulussa edellisvuosina 2003, 2004, 2005 ja 2006. Kunnianhimoinen tarkoitus on kirjoitella raportit kaikista niistä, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Rehellisesti täytyy todeta, ettei minulle vaput ole koskaan ollut henkilökohtaisesti mitenkään erityisen loistavia tapahtumia. Vaan toisin kävi tänä vuonna.

Alunperin olin lähdössä Tampereelle waputtamaan, mutta koska koulukiireet painoivat päälle ja toisaalta siellä ei kuulostanut oikein olevan ohjelmaa, niin päädyin jäämään Ouluun. Ratkaisevaa onnistumisen kannalta oli, kun sain rakkaan ystäväni, Tiskin, saapumaan Ouluun Espoosta sekä uuden tuttavuuden, unskilon, Keminmaasta. Heidän ympärille oli hyvä lähteä rakentamaan ohjelmaa. Tällä tavalla varmistui, että jokaisessa ohjelmanumerossa on vähintään kolme osallistujaa, joten lähitienoiden kaverit onkin sitten helppo houkutella mukaan.

Julkaisin netissä alustavan, mutta suhteellisen tarkan, ohjelman noin viikkoa ennen starttia, johon kirjattiin ihmisten nimiä sitä mukaa, kun he osoittivat kiinnostusta. Tämä käytäntö on osoittautunut toimivaksi ja nytkin vain yksi ohjelmanumero jäi tekemättä - itse asiassa se vain siirtyi parilla päivällä.

26.4. torstai

Kävin aamusta istumassa tentissä pari tuntia ja sitten suoraan keskustaan vastaan Tiskiä, joka tuli puoli yhden junalla Ouluun. Käppäilimme Raksilan uimahalliin kahlaamaan, polskimaan ja vesijumppaamaan pariksi tunniksi ja samalla puimaan menneitä ja suunnittelemaan vappua. Kävelimme vielä Linnanmaalle, josta lähes välittömästi lähdimme Limingantullin Prismaan vappuostoksille Wiken, Simon ja Andyn kanssa. Omiin safkoihini, juomiin ja viinamelonin tarpeisiin kului lähes 200e - ei tämä juhlinta aivan ilmaista ole.

Illalla vielä latailimme akkuja ja suunnittelimme seuraavan päivän olutkävelyä. Pari uniolutta tuli kietastua. Alunperin piti myös viinahedelmät valmistaa tänä iltana, mutta siirsimme sen aamuksi ja menimme aikaisin nukkumaan. Leivoimme pitsat ruuaksi.

27.4. perjantai

Aamusta sain hieman hajoilla pyykkivuoron kanssa klo 8-9:30. Aina kun nukahti, piti pompata ylös vaihtamaan vaatteita toiseen koneeseen. Tarkoitus oli lähteä liikkeelle olutkävelemään klo 12, joten melonien ja appelsiinien valmistus piti aloittaa klo 10 tienoilla. Ihan hyvin kerkesimme tehdä niille tarvittavat toimenpiteet ja vielä jäi aikaakin. Lähtö kyllä myöhästyi muista syistä puolella tunnilla, ja sitten vielä pyörittiin tunnin ajan kampuksella, että saimme Heikiltä GPS:n lainaan.

Edessä vasemmalta oikealle Tisk, Markku ja Wikke, jolla vielä painoi hieman edellisillan snooker-peli.

olutkävely alkamassa

Olutkävelyn ideana oli hörppiä olut per puoli tuntia, mutta kuitenkin niin, että jos ei huvita niin voi silti jatkaa kävelyä. Itse päätin etukäteen tähtääväni viiteentoista oluseen ja siihen myös ylsin.

Reittimme kiersi ensin Järvigrillille (makkaraperunat on muuten isohkot siellä), mistä jatkoimme matkaa Ruskotunturin (Oulun kaatopaikka) kautta Kastelliin kiipeämään 13-kerroksisten talojen rappusia. Aivan välttämättä piti kaikki neljä taloa tallustaa ylös-alas ja käyttää siihen puoli tuntia etenemättä juurikaan GPS:n mielestä. Pidettiin myös kiventyöntökisa (voitto!). Sitten haettiin Raksilasta mankka Heng-Qingin ja Ninan uudelta asunnolta. Viimeisenä etappina kaarreltiin Tuiraan hakemaan Tiinu loppumatkalle. Vielä piti hakea Järvigrilliltä hampparit. Matkaa tuli yhteensä 34km, joka taisi olla Tiskin ja Wiken pisin kävely tähän astisessa elon taaperruksessa.

Tisk työntää kiven kivenheiton päähän.

Tisk pukkaa kiven kivenheiton päähän

Illalla piti kokata täytettyjä ranskanleipiä, mutta siihen ei enää kyennyt. Saunassa kyllä käytiin ja illan päätteeksi "tanssahdeltiin" minun kämpilläni. Seuraan liittyi myös Andy.

tanssia perjantaina

28.4. lauantai

Päivän ohjelman aloitti OTY:n järjestämä kotikaupungin lyhyt -bussiajelu, missä kierrellään wesibussilla muutamia lähikapakoita. Meininki bussissa on hulvaton teekkarilauman hoilotellessa kurkku suorana yrittäen samalla kaataa bussin. Tänä vuonna juottoloina oli vuorossa Teron pubi, Onnenpäivät, Tuisku, Ykän pubi ja Kuutio. Ilma oli aurinkoinen, joten istuimme aina pihalla nurtsilla. Osallistujina oli lisäkseni Tisk, Wikke, Simo, Jussi ja lopulta myös Tiinu.

wesibussissa on tunnelmaa
Onnenpäivien edessä

Bussiajelun jälkeen lähdimme hakemaan Tellervontieltä ALS:ia, Sopea, Andya sekä Dude84:sta grillaamaan Raksatielle. Matkalla haettiin vielä paristoja mankkaan, että saatiin musa raikamaan. Grillille tuli vielä hieman lisääkin porukkaa ja lopulta taisi kasassa olla noin 20 henkeä. Välissä saunottiin. unskilo saapui Ouluun varhaisillalla.

Grillailun jälkeen siirryttiin minun luokseni jatkamaan pirskeilyä, mutta koska meno alkoi käydä sen verran railakkaaksi, jouduin rajoittamaan sisäänpyrkijöiden määrää. Illan viimeisenä tapahtumana oli ohjelmarungon ulkopuolelta pullonpyöritys, missä yllettiinkin huikaiseviin suorituksiin. Mainittakoon painokelvollisista esimerkiksi ulkoa bongatun ihmisen pussaus ja vadelman kierrätys suusta suuhun. Vaan olihan meillä hauskaa!

29.4. sunnuntai

Sunnutaina oli tarkoitus pitää lepopäivä ja keräillä hieman akkuja viimeiseen rypistykseen. Aamu alkoi minun ja Tiskin kolanjuontikilpailulla eli 1.5l Pepsi Maxia mahdollisimman nopeasti kitusiin. Pari ensimmäistä lasia vielä meni kohtuullisesti alas, mutta sitten keho kieltäytyi nauttimasta lisää. Loppuajoiksi tuli Tisk 4:35, Abula 5:54. Pakko parantaa reilusti joku päivä.

kolaa

Sitten lähdettiin kävellen Hai Longiin kiinalaiseen puffettiin. Ravintola on ihan top5 paikkoja itsellä ja moni muukin siitä pitää. Mukaan lähtivät Tisk, unskilo, Wikke, Andy ja Simo, joista kolme viimeistä tuli bussilla takaisin. Me kolme kävelimme lopulta noin 13km.

kiinalaiseen

Kiinalaisen jälkeen latailtiin lisää akkuja luonani lokoillen ja puhisten. Myöhemmin illalla Tiinu tuli pyörähtään kylässä ja pelasimme kierroksen Carcassonnea. Siinä järjestykseksi tuli lopulta 1. Tiinu 2. Tisk 3. Abula 4. unskilo.

30.4. maanantai

Aamupäivä alkoi siivousurakalla Heikin kämpillä, missä perinteisesti on bileiden järjestäminen ollut sallittua, kunhan siivoaa kämpän ennen juhlia.

Siivouksen jälkeen oli vuorossa Elma-beer -kisa eli Elma läpi mahdollisimman nopeasti ja samalla pitää juoda kuusi olutta. Loppuajoiksemme tuli Tisk 1:08:44 ja Abula 1:17:13. Häviöni menee cheerleadereiden aiheuttaman häiriön piikkiin.

Tytöt pakottivat pojat saunomaan vielä ennen Heikille siirtymistä wapun 2007 pääpileisiin. Sinne saapui vielä muutamia uusia kasvoja tälle wapulle ja ohjelmanumeroksi oli myös varattuna torstaina valmistettu viinameloni ja appelsiinit. Niiden maku oli hieman poistyöntävä ja suosio jäi vähän vajaaksi, mutta kaikki tuli melkein kuitenkin syödyksi.

Läpsyä pelailtiin, tehtiin ihmiskasoja ja pidettiin hauskaa. Pientä draamanpoikastakin oli havaittavissa. Yöllä vielä väkerrettiin tupsulakkiin vetosolmut merkiksi n:nnen vuosikurssin opiskelijasta ja sitten tallustettiin koteihin nauttimaan tyynyjen iloista.

Heikillä
solmut

1.5. tiistai

Viimeisenä päivänä puitiin mennyttä aikaa, siivoiltiin ja hyvästeltiin. Kävin kävellen saattamassa Tiskin rautatieasemalle ja vähän itsekseni rauhottumassa keskustassa - olihan hulina viime päivinä ollut ollut melkoinen. unskilo lähti myös kotikonnuille.

Loppusanat

Vappu oli onnistunut ja monella, ellei kaikilla, oli hauskaa. Onpa moni uskaltanut julistaa jopa parhaasta vapustaan koskaan - näin ainakin minulla. Mieltäni lämmittää aina tälläiset tunnustukset.

Kiitoksia ihmisille tavaroiden lainaamisista ja eritoten kiitos kaikille osallistujille ja bileseuralle. Erityisesti olen iloinen pitkänmatkalaisten uhrauksista saapua tänne ja uudesta ihmissuhteesta unskilon kanssa. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän uusia kujeita.

Loppuun vielä muutama usein kuultu fraasi: vissiin, tirpasis, on se jännä

Aikajana

Linkit

Kommentointi

Nimi:
Spam-tarkistus: (englanniksi aurinko, kolme kirjainta)

NimiKommentti
Markku
08-May-07, 23:42
Rai rai...
Tisk
04-May-07, 20:25
"perus"
unski
03-May-07, 21:28
Kiitokset raportista ja seurasta jne jne, oli parhautta!
sussu
03-May-07, 20:08
No meikäläisten kokkaustaidoilla ei kummosempia eväitä synny, mutta aamulla varmasti suoli ainakin toimii!Ei muuten tullut mitään sivuvaikutuksia siitä melonista, että ei tarvi pelätä käräjiä, vai se vissin olikin omalla vastuulla..
Abula
03-May-07, 19:51
No voittekin ensi kerralla tuoda sitten meille eväät ;)
tiinun kaveri sussu
03-May-07, 19:31
Tiinu laitto linkkiä, ja aattelinpa kiittää vaan vappumelonista, ku me vaan tullaan aina syömään noihin teidän pileisiin, niinku viimeeks karjalanpiirakat.
Wikke
03-May-07, 19:30
Loistava raportti. Hauskaa oli!
Tiinu
03-May-07, 19:08
Loistavaa, että jaksoit nähdä vaivaa. Huomaa, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty (ellei enemmänkin)!