100 punnerrusta

Sisällysluettelo

Lyhyesti

Tarkoituksena on tehdä yhtäjaksoisesti sata (100) tyylipuhdasta etunojapunnerrusta.

Raporttihistoria

Taustaa

Etunojapunnerrukset (tai punnerrukset) ovat varmasti kaikille tuttuja koulun kuntotesteistä ja muutenkin kyseinen harjoite on varsin yleinen yksinkertaisuutensa ja tehokkuutensa ansiosta. Liike rasittaa erityisesti rinta- ja ojentajalihaksia.

Moni kotikuntopiireilijä ja salikuntoilija on tehnyt joskus säännöllisesti punnerruksia, mutta koska itse en ole koskaan pitänyt erityisesti tylsistä lihaskuntoharjoituksista, niin myös punnertaminen on jäänyt koululiikunnan tasolle. Kuitenkin, koska minulla on aina ollut vähintääkin kohtalainen lihaskunto, olen saavuttanut testeissä siedettäviä tuloksia. Mutta en ole siis koskaan ollut erityisen hyvä punnertamaan.

Elokuun alussa 2008 ircissä levisi onehundredpushups-sivuston osoite, missä luvataan kuuden viikon harjoittelulla sadan yhtäjaksoisesti tehdyn punnerruksen saavuttaminen. Usealla irc-kanavalla ja forumilla porukka lähti mukaan, joten minäkin.

Tavoite

Todellinen tavoite on toki lihaskunnon parantaminen, ja motivaationa tälle on lopulta saada tehtyä sata punnerrusta. Jos intoa riittää, niin voihan sitä siitäkin vielä jatkaa, mutta tähdätään nyt ensin siihen sataan. Tarkoitus on seurata onehundredpushups-sivuston sarjoja mahdollisimman tarkasti. Ajattelin myös videokuvata päättösuorituksen.

Alkuajan ajatuksia

Aloitin projektin seuraamaalla sivuston ohjeita mahdollisimman tarkasti. Alkutestin (tulos 20) jälkeen lähdin suorittamaan vaativinta saraketta. Parin viikon jälkeen totesin vaatimusten kasvavan nopeammin kuin minun kehitykseni, joten lähdin improvisoimaan ohjeita. Päädyin tekemään uudestaan viikkoja, kunnes saan ne läpi kunnolla. Tärkeintä on kuitenkin, että ylipäänsä tekee ja kiirehän tässä ei ole minnekään (kuuden viikon tavoiteaika osottautui ainakin minun kohdallani epärealistiseksi). Kehittyminen tulee kyllä siinä sivussa, kun aina tekee maksimin sarjojen lopuksi.

Toisen viikon jälkeen tarkistin myös punnerrustyyliäni puhtaammaksi eli laitoin käsiäni lähemmäs (yleisesti sanotaan, että kädet pitäisi olla hieman hartioita leveämmässä asennossa), laskeuduin alemmaksi (rinta koskettaa kananmunakennoa) ja pyrin tekemään kaiken työn yläkropalla eli yritän välttää vatsalla ja jaloilla auttamista. Aina en siinä täydellisesti onnistu, kun vaadittuun määrään tarvitaan vielä muutama punnerrus - tällöin usein pusken väkisellä viimeiset. Tavoite on kuitenkin lopulta tehdä sata puhdasta punnerrusta.

Suoritukset

Seuraavassa taulukossa on esitetty toteutuneet punnerrusmäärät sekä muu olennainen tieto. Sarja viittaa onehundredpushups-sivuston taulukoihin, missä W = week, D = day ja C = column (sarake, vaativuustaso).

PäiväysSarjaPunnerruksetΣTauot (s)TulosKommentti
2008-08-03alkutesti 20 20 - - valitaan W1C3
2008-08-05W1D1C3 10-10-8-6-18 52 60 OK -
2008-08-08W1D2C3 12-12-10-10-20 64 90 OK -
2008-08-11W1D3C3 15-12-10-10-22 70 120 OK -
2008-08-13W2D1C3 12-12-9-7-20 58 60 OK -
2008-08-15W2D2C3 16-13-11-11-17 78 90 OK -
2008-08-18W2D3C3 15-15-12-12-30 84 120 OK -
2008-08-19välitesti 38 38 - - valitaan W3C3
2008-08-21W3D1C3 25-17-17-15-19 93 60 HYLÄTTY viimeinen jäi vajaaksi
2008-08-24W3D1C1 15-12-12-10-16 65 120 HYLÄTTY puhtaampi tekniikka, ylitauot
2008-08-26W3D1C1 15-12-12-10-16 65 60 OK -
2008-08-28W3D2C1 16-14-14-12-15 71 90 OK -
2008-08-31W3D3C1 20-15-15-12-16 78 120 OK todella tiukilla, uudestaan W3C1
2008-09-02W3D1C1 15-12-12-10-15 64 60 OK tiukkaa
2008-09-04W3D2C1 16-14-14-12-17 73 90 OK keskityin hengitystekniikkaan
2008-09-07W3D3C1 20-15-15-12-23 85 120 OK tiukahkoa edelleen, uudestaan W3C1
2008-09-09W3D1C1 15-12-12-10-20 70 60 OK -
2008-09-11W3D2C1 16-14-14-12-24 80 90 OK -
2008-09-15W3D3C1 20-15-15-12-35 97 120 OK -
2008-09-18W3D1C2 20-15-15-13-23 86 60 OK -
2008-09-20W3D2C2 22-17-17-15-30 101 90 OK -
2008-09-22W3D3C2 25-19-19-17-33 113 120 OK -
2008-09-28W3D1C3 25-17-17-15-26 100 80 HYLÄTTY ylitauot
2008-10-01W3D2C3 27-19-19-17-28 110 120 HYLÄTTY ylitauot
2008-10-03W3D3C3 30-22-22-20-29 123 180 HYLÄTTY ylitauot, uudestaan W3C3
2008-10-06W3D1C3 14-18-14-14-29 89 60 OK päivittyneen ohjelman mukaisesti
2008-10-08W3D3C3 20-25-15-15-34 109 90 OK -
2136

Loppusanat

Kaikki ajallaan.

Linkit

Kommentointi

Nimi:
Spam-tarkistus: (englanniksi aurinko, kolme kirjainta)

NameComment
emo
08-Sep-08, 20:41
Jaa-a olet varmaan perinyt liikunnallisuutesi enoiltasi ja Ugeltasi, ee ei pystyisi tuohon!