G

Lännen ytimessä (242 km/h)

Language:    Published: 2013-10-11   Modified: 2021-09-20   Views: 16622   Type: Travel
Sisällysluettelo

Lyhyesti

Lontoon (2011) ja Idän (2012) jälkeen oli aika etsiä Länsi (2013). Teimme suurmatkan ja kuljimme Euroopan läpi sekä aatteellisesti että maantieteellisesti. Matkan tarkka ajankohta: 5-26.5.2013.

Artikkelihistoria

  • 2021-08-28 Tarkistettu kieli sekä lisätty kuvia.
  • 2013-10-11 Artikkeli julkaistu.
  • 2013-06-06 Artikkeli aloitettu.

Johdanto

Suurmatkan alku- ja loppupisteiksi valitsimme Amsterdamin ja Vatikaanin, liberaalin ja konservatiivin. Kun Saksan Bottropista tarjottiin täysihoito, niin pääreitti oli valmis. Naisten mieliksi mahdutimme ohjelmaan myös rantapäivän. Lisäksi sovimme tapaamiset Tijsjoriksen kanssa Amsterdamissa ja Aharonin kanssa Brysselissä. Kimmo ja Kononen liittyivät seuraamme Firenzessä.

Kaikki kohdemaat kuuluvat Euroopan rahaliittoon (Hollanti, Belgia, Saksa, Italia, Vatikaani). Lopulliseksi päiväbudjetiksi muodostui 100 euroa per henkilö sisältäen kaiken.

Kimmo on kirjoittanut matkaraportin myös (viite).

Matka

1. päivä: Amsterdam (Sunnuntai, 5.5.2013)

Amsterdamin rautatieasemalta ulos kävellessä huomio kiinnittyi ensimmäisenä polkupyörien määrään. Yrttikin tuoksui.

Harvoin maa tunnetaan kasveistaan, mutta Hollannista mieleeni tulee jopa kaksi.

Laughing Buddha (viite) (2013-05-05)

Hollanti on tulppaanien suurvalta (viite). (2013-05-08)

1600-luvulta peräisin oleva kanavajärjestelmä Amsterdamin keskustassa on maailmanperintökohde (viite).

Amsterdam (1538) (c)

2. päivä: Salakäytävä (Maanantai, 6.5.2013)

Ensimmäisen kokonaisen päivän kohteiksi otimme Unskimunskin valinnat: Anne Frankin talo (viite) ja Vondelpark (viite).

Anne Frank kirjoitti juutalaisvainoilta piileskellessään päiväkirjan, joka on löytänyt tiensä meidän päiviin asti. Näimme päiväkirjan, salakäytävän sekä Frankien asuttamat huoneet.

Päiväkirja (c)

Salakäytävä (c)

Talon jälkeen suuntasimme keskustan länsipuolelle kaupunginosaan nimeltä Joordaan, missä on taidegallerioita, ravintoloita ja toreja (viite).

Ituhippilounas (2013-05-06)

Ostimme torilta surinamelaisen vihanneksilla ja chilillä täytetyn piirakan. Surinamelaiset ovat indonesialaisten ohella yksi Hollannin suurimmista vähemmistöistä, joita on saapunut maahan Hollannin harjoittaman kolonialismin myötä. New York oli ensimmäiseltä nimeltään New Amsterdam.

Ostimme myös ranskalaiset perunat majoneesilla. Ranskalaisten alkuperä on kiistanalainen (viite).

Flaamilaiset perunat (2013-05-06)

Vondelparkissa oli papukaijoja ja haikaroita, joista yksi tuli tervehtimään meitä parikin kertaa. Puistossa on myös oma alue grillaajille.

Haikara (2013-05-06)

Jättituhkis (2013-05-06)

Hämärähommia (2013-05-06)

Puiston jälkeen vuokrasimme pyöräriksan ja teimme kierroksen punaisten lyhtyjen alueelle (viite). Kuskimme oli kotoisin talouskriisin vaivaamasta Espanjasta, missä töitä ei kuulemma ole. Amsterdamissa hän tienaa kuulemma muutaman tonnin viikossa.

Kävimmet katsomassa myös Uutta kirkkoa (viite), missä säilytetään Hollannin kruununjalokiviä.

Hollannin kruununjalokivet (viite) (c)

3. päivä: Boten Anna (Tiistai, 7.5.2013)

Päivän ensimmäinen tehtävä oli siirtyminen toiseen majapaikkaamme (Boten Anna). Kaksi ensimmäistä yötä nukuimme kymmenen hengen dormissa, missä oli oma baari ja poltteluhuone (Flying Pig Downtown).

Boten Anna (2013-05-07)

Boten Anna (2013-05-07)

Boten Anna (2006-05-25)

Hollannissa oli taidemaalauksen kultakausi 1600-luvulla (viite). Tuohon aikaan maa oli Euroopan (eli maailman) vauraimpia ja johtavassa asemassa niin tieteessä, taiteessa kuin kaupankäynnissäkin.

Valitsimme lukuisista taidegallerioista Rijksmuseumin (Hollannin kansallismuseo). Rembrandtin teokset näyttivät keräävän eniten yleisöä, mutta hienoimpia töitä olivat kyllä pienoislaivat sekä rokokoon huonekalut.

Rijksmuseum (2013-05-07)

(2013-05-07)

(1530) Lasaruksen ylösnousu, van Leyden (viite) (2013-05-07)

(1642) Yövartio, Rembrandt (viite) (2013-05-07)

Maalaustaide kukoisti Hollannissa, koska sinne levisi kalvinismi, yksi 1500-luvun uskonpuhdistuksessa syntyneistä haaroista (viite). Kalvinismi kielsi uskonnolliset maalaukset kirkoissa, mikä ohjasi työttömäksi jääneet taidemaalarit tekemään teoksia kaupankäynnillä rikastuneelle porvaristolle. Samalla maalausten aiheet alkoivat maallistua ja kuvauskohteiksi valikoituivat esimerkiksi laivat ja keittiöt.

(1566) Hyvin varusteltu keittiö, Beuckelaer (viite) (2013-05-07)

(1653) Scheveningenin taistelu, Beerstraaten (viite) (2013-05-07)

Rokokoo (viite) (2013-05-07)

(2013-05-07)

(2013-05-07)

Loppupäivän lepäsimme.

Lepo (2013-05-07)

4. päivä: Aistideprivaatiotankki (Keskiviikko, 8.5.2013)

Aamupäivän ohjelmassa oli aistideprivaatiotankki (viite). Pimeässä ja äänieristetyssä tankissa on ruuminlämpöistä suolavettä, jonka idea on minimoida kaikki aistiärsykkeet, jolloin ihminen voi kuulemma kokea hallusinaatioita erikoisessa horrostilassa. Siis unessa?

Aistideprivaatiotankki (2013-05-08)

Kellunnan jälkeen tapasimme Elasto Mania -aktiivin Tijsjoriksen sekä hänen kaverimisunsa Jaran. Kävimme kolmessa pubissa: Café Gollem, Café de Spuyt ja joku. Join maailman parhaaksi olueksi valitun Westvleteren 12 (viite).

Café de Spuyt (2013-05-08)

Omena-aktiivit (2013-05-08)

Vondelbunkerissa oli menossa Tijsjoriksen kavereiden konsertti. Bunkkeri sijatsee sillan sisällä ja oleskelua rytmitti tasaisin väliajoin yli ajavat raitiovaunut. Konsertissa esiintyivät mieskuoro, flaamilainen tarinankertoja sekä oudon itse tehdyn instrumentin soittaja. Kuoro oli harjoitellut yhden laulun suomeksi.

Varjele vakainen luoja feat. dildotanssi (2013-05-08)

Soitin (2013-05-08)

Indonesialainen illallinen (2013-05-08)

Illan päätteeksi kävimme toisen kerran katsomassa liberaalia Eurooppaa punaisten lyhtyjen alueella, missä iloiset linnut keimailevat seireenien lailla.

Punaiset lyhdyt (2013-05-08)

5. päivä: Bryssel (Torstai, 9.5.2013)

Siirryimme linja-autolla Belgian puolelle Brysseliin, Euroopan hallinnolliseen pääkaupunkiin.

Alankomaat on alankomainen maa. (2013-05-09)

Brysselin pörssi (viite) (2013-05-09)

Grand-Place (viite) (2013-05-09)

Little Delirium Café (viite) (2013-05-10)

Delirium Village (2013-05-09)

6. päivä: Sinivalas (Perjantai, 10.5.2013)

Päivä alkoi Euroopan unionilla.

EU-parlamentti (2013-05-10)

(2013-05-10)

Brysselin luonnontieteellisessä museossa on laaja dinosauruskokoelma ja maailman suurimman iguanodonlauman luut (viite).

Iguanodon (2013-05-10)

Tyrannosaurus Rex (2013-05-10)

Sauropodi (2013-05-10)

Lihansyöjä Brysselissä (2013-05-10)

Sinivalas (2013-05-10)

Mursu (2013-05-10)

Jubilee-puiston nimi on ranskaksi Cinquantenaire. Belgiassa kaikelle on vähintään kaksi nimeä, nimittäin ranskan- ja flaaminkielinen. Usein on myös englanninkielinen nimi ja Belgian kolmas virallinen kielihän onkin sitten saksa. Brysselin kaduilla pääkieli kuulosti olevan ranska.

Belgia oli 541 päivää ilman toimivaa hallitusta vuosina 2010-2011. Hallituskriisin pääasiallinen syy oli maan kieliongelmat (viite).

(2013-05-10)

Jubilee-puisto (2013-05-10)

Monet paikannimet Brysselissä on nimetty Leopold II:n mukaan ja itse asiassa nykyinenkin hallitsija näyttää olevan saman suvun edustaja (viite), joten Belgiassa ei näemmä nähdä tarvetta puhdistaa vuosien 1865-1909 tapahtumia (viite).

LISÄYS 2021-08-21: Belgian parlamentti heräsi asian suhteen vuonna 2020 (viite).

Me katselimme betonibrutalismia.

(2013-05-10)

(2013-05-10)

(2013-05-10)

Burundin suurlähetystö (2013-05-10)

Illalla tapasimme Aharonin, joka saapui Brysseliin Antwerpenistä (50 km). Kävimme tarkistamassa kauppakatu Galeries Royales Saint-Hubertin (viite) sekä A la Mort Subite -kahvilan (viite). Maistoimme kahvilan oman gueuze-oluen eli maustamattoman villihiivalla käyneen lambic-oluen. Pöytien alla oli sateenvarjotelineet.

(2013-05-10)

7. päivä: Atomium (Lauantai, 11.5.2013)

Belgian osuuden viimeinen kohteemme oli vuoden 1958 maailmannäyttelyyn (viite) rakennettu Atomium (viite). Rakennuksen sisällä on aikansa nopein hissi (5 m/s).

5 m/s (2013-05-11)

Atomium yöllä (c)

Edessä oli neljän tunnin linja-automatka Esseniin. Oli vaihteeksi mukava loikoilla ja katsella ohi kiitäviä maisemia. Linja-auto pysähtyi Antwerpenissä (Belgia), Eindhovenissa (Hollanti) ja Duisburgissa (Saksa).

Antwerpen (2013-05-11)

Essen on 580 000 asukkaallaan Saksan yhdeksänneksi suurin kaupunki. Kymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Bottropissa asukkaita on 116 000. Illalla puraisin rusinaleipää.

8. päivä: Roikkuva raitiovaunu (Sunnuntai, 12.5.2013)

Olimme etukäteen ajatelleet ottavamme Saksassa rennosti, mutta emäntämme olikin suunnitellut päivät täyteen ohjelmaa. Tämäkin toki sopi meille erinomaisesti, sillä saimme paikallisoppaan Länsi-Saksaan ja erityisesti Ruhrin alueeseen (viite).

Ensimmäisen päivän kohteemme olivat Bottropin kaupunginpuisto, Sonderhorstin luonnonpuisto (viite), Dechen tippukiviluola (viite) sekä vuonna 1901 rakennettu roikkuva raitiovaunu (viite).

Bottropin kaupunginpuisto (2013-05-12)

Sonderhorst (2013-05-12)

Dechenhöhle (2013-05-12)

Roikkuva raitiovaunu (1913) (c)

Roikkuva raitiovaunu (2010) (c)

Roikkuva raitiovaunu (2013-05-12)

9. päivä: Dorsten (Maanantai, 13.5.2013)

Lähdimme katsomaan Lembeckin linnaa (viite), joka on rakennettu 1600-luvulla. On aina mielenkiintoista nähdä, miten aikansa eliitti on elänyt.

Lembeckin linna (2013-05-13)

(2013-05-13)

(2013-05-13)

(2013-05-13)

Kasvit iskevät jälleen, sillä Erle on puu, jonka sisällä on pidetty aikanaan oikeudenkäyntejä (viite).

Erle (2013-05-13)

Saksassa myydään maitokaupassa 80 volttista viinaa. (2013-05-13)

10. päivä: Hiilikaivos (Tiistai, 14.5.2013)

Ruhrin alue vaurastui 1800- ja 1900-luvuilla teollisen vallankumouksen myötä. Erityisesti hiili- ja terästeollisuus kukoistivat.

Zollverein hiilikaivos oli toiminnassa vuosina 1847-1993 (viite). (2013-05-14)

(2013-05-14)

(2013-05-14)

(2013-05-14)

(2013-05-14)

Villa Hügel on valmistunut vuonna 1873. Kartano on Kruppin terästeollisuussuvun edustushuvila (viite). Yrityksen mahtikausi oli 1800-luku ja 1900-luvun alkupuolisko, jolloin se oli muun muassa merkittävimpiä Venäjän, Turkin, Preussin ja Saksan armeijan aseistajia.

Villa Hügel (2013-05-14)

Keittiö (2013-05-14)

Tanssisali (2013-05-14)

Työhuone (2013-05-14)

Villa Hügel lienee yksi aikansa moderneimpia asuinrakennuksia. Silmiinpistävää oli puumateriaalien runsas käyttö.

Villa Hügel (2013-05-14)

11. päivä: Köln + Firenze (Keskiviikko, 15.5.2013)

Siirryimme viidellä vaihdolla Bottropista Firenzeen Kölnin kautta kääntyen.

Reinjoen varrella sijaitseva Köln on Saksan neljänneksi suurin kaupunki ja vanhin niistä. Colonia Agrippina perustettiin roomalaiskaudella 38 vuotta ennen ajanlaskun alkua (viite).

Colonia Agrippina (50 jaa.) (viite)

Kölnissä sijaitsee goottilaisen tyylisuunnan tuomiokirkko (viite), jonka rakentaminen alkoi 1200-luvulla. Vuonna 1880 se oli maailman korkein rakennus (157 metriä).

Köln ja Kölnin tuomiokirkko (oikealla keskellä) (1411) (c)

Pommitettu Köln ja Kölnin tuomiokirkko (1945) (c)

Kölnin tuomiokirkko on iso. (2013-05-15)

On iso. (2013-05-15)

Kölnin keskustasta siirryimme junalla Köln-Bonn-lentokentälle, mistä lensimme Bolognaan, Italiaan.

Tavaransäilytysautomaatti (2013-05-15)

Bolognassa hyppäsimme bussiin, joka ajoi vuoria kaarrellen sadan kilometrin matkan Firenzeen. Kuski ohjasi teräsratsuaan rennolla yhden käden otteella rekkoja samalla ohitellen kaksikaistaisella moottoritiellä, jolla piennarta oli 10 cm. Italia vakuutti samantien.

Firezen päässä jumituimme moottoritielle tunnin ajaksi kolarin takia.

Italia lienee Euroopan hankalin maa liikkua autolla. Maassa on autoja suhteessa asukaslukuun enemmän kuin muissa suurissa maissa, jonka lisäksi maasto on vuoristoista ja kaupungit ahtaita. Julkisen liikenteen kehityshankkeet keskeytyvät alituiseen arkeologisista syistä.

Perillä Firenzessä rautahepomme ohjastaja kiskaisi rinkkamme viereiselle autokaistalle ja heilautti kättä, että asia kunnossa. Kyllähän siinä liikennevirran lomassa neljän sekunnin tauko olikin, jolloin kerkesimme laukkumme hyvin hakea.

Linja-automatka Bolognasta Firenzeen (2013-05-15)

Saavuimme Firenzeen iltakahdeksalta ja näimme poijaat asemalla. Söimme pitagyrot, joiden sisällä oli ranskalaisia. Illalla kävimme läpi toimintasuunnitelman.

Kimmo ja Kononen (2013-05-15)

12. päivä: Firenze (Torstai, 16.5.2013)

Renessanssi tarkoittaa antiikin sivistyksen uudelleensyntymistä, joka alkoi italialaisista kaupunkivaltioista 1400-luvun alussa, erityisesti Firenzestä (viite).

Meidän päivämme alkoi hostellin aamupalalla, jonka tasoista en ole toista nähnyt. Tarjolla oli pekoniperunakakkuja, jäätelöä, sipsiä, tiramisua, risottoa, paistettu pinaattia ja 35 muuta ruoka-ainesta.

Aamuballah (2013-05-17)

Päivän ensimmäinen kohteemme oli Medicien kappeli (viite). 1200–1700-luvuilla vaikuttaneeseen firenzeläiseen Medicin mahtisukuun kuului muun muassa kolme paavia sekä useita Firenzen ja Toscanan hallitsijoita sekä Ranskan kuningashuoneen jäseniä.

Medicien kappeli on rakennettu vuonna 1555 ja sen sakastin on suunnitellut Michelangelo. Kappelin katolla on yhdestä marmorista tehty kymmenpylväinen valkoinen kehikko, joka kannattelee täyskultaista palloa. Sisustusvinkki.

Medicien kappeli ja kultaiset pallot (oikeassa ylänurkassa) (2013-05-16)

Hauta Medicien kappelin sisällä (c)

(c)

Kappelilta muutaman korttelin päässä sijaitsee Santa Maria del Fiore eli Firenzen tuomiokirkko (viite). Vuosina 1296-1436 rakennettu tuomiokirkko on 115 metriä korkea, 153 metriä pitkä, ulkokuoreltaan yksityiskohtainen ja olemukseltaan mahtipontinen. Ulkopinnan vihreistä, valkoisista ja punaisista marmorilaatoista tehdyt nauhat ja ornamenttikuviot eivät tuo mieleen kirkkoa.

Firenzen tuomiokirkko (2013-05-16)

(2013-05-16)

Tuomiokirkolta jatkoimme Piazza della Signorialle eli aukiolle, joka oli Firenzen kaupunkivaltion keskus (1115-1531) (viite). Aukiolla sijaitsee Palazzo Vecchio, ylväs kaupungintalo, joka on rakennettu vuonna 1299 (viite). Aukiolla on myös useita veistoksia.

Firenzen kaupungintalo (1299) (2013-05-16)

Neptunuksen lähde (1574) (viite) (2013-05-16)

Herkules ja Cacus (1534) (viite) (2013-05-16)

Herkules ja Nero (?) (2013-05-16)

Perseus ja meduusa (1554) (viite) (2013-05-16)

Firenze (1498). Kuvassa näkyy kaupungintalo ja Tuomiokirkko (vasen reuna). (c)

Renessanssin syntyyn johtaneista syistä ei ole yksimielisyyttä, mutta todennäköisesti se on usean tekijän yhteisvaikutus. Yhtäältä keskenään vuosisatoja kilvoitelleet italialaiset kaupunkivaltiot olivat rikastuneet pankkitoiminnalla ja kaupankäynnillä, ja toisaalta 1300-luvulla 70 miljoonaa ihmistä tappanut rutto aiheutti häiriötä kristilliseen maailmankuvaan, jolloin kiinnostus tämänpuoleista elämää kohtaan kasvoi. Kolmanneksi bysantti, roomalaiskreikkalaisen kulttuurin perillinen, oli hajoamassa, jonka johdosta pakolaisten mukana Italiaan kulkeutui antiikin mestariteoksia inspiroimaan uuden ajan taiteilijoita.

Uffizin galleria on vuonna 1581 valmistunut renessanssitaiteeseen erikoistunut museo (viite).

Ufficin katto (2013-05-16)

(1472) Julistus, da Vinci (viite)

(1482) Kevät, Botticelli (viite)

(1485) Venuksen syntymä, Botticelli (viite)

(1538) Urbinon Venus, Tiziano (viite)

Pimeällä kävimme uudestaan kaupungin renessanssikeskustassa.

Firenzen tuomiokirkko (2013-05-16)

Firenzen kaupungintalo (2013-05-16)

13. päivä: Sitruunapuu (Perjantai, 17.5.2013)

Ponte Vecchio -silta on valmistunut vuonna 1345 (viite). Sillan rakenteissa on asuntoja ja katutason yläpuolella menee erillinen käytävä, jota Medicin suvun jäsenet kulkivat joutumatta laskeutumaan rahvaan joukkoon välttäen samalla salamurhan riskin.

Ponte Vecchio (2013-05-17)

Ponte Vecchio on ainoa Arno-joen ylittävä silta Firenzessä, jota natsit eivät tuhonneet (1944). (c)

Basilica di Santa Crocen basilikaan (rak. 1294-1442) on haudattu Galileo, Machiavelli, Michelangelo ja da Vinci (viite). (2013-05-17)

Basilica of Santa Maria Novella on rakennettu vuonna 1279 (viite). (2013-05-15)

Bobolin puutarhassa on sitruunapuu.

Boboli Gardens (2013-05-17)

(2013-05-17)

Sitruunapuu (2013-05-17)

Puutarhojen jälkeen kiipesimme Michelangelon aukiolle (viite).

Firenze sai olla ensimmäisen panoramakuvani kohde. (2013-05-17)

Firenze (1530) (c)

Firenze (2013-05-17)

Lounaaksi söimme sitruunakanaa sitruunapuun kunniaksi ja siirryimme kiitojunalla Roomaan.

Sitruunakana (2013-05-17)

242 km/h (2013-05-17)

14. päivä: Rooma (Lauantai, 18.5.2013)

Otimme ensimmäisen Rooman päivämme rennosti. Pitkän aamun jälkeen lähdimme katsomaan, mitä vastaan tulee – sulkien kuitenkin silmämme kohteilta, joihin olimme aikeissa tutustua tulevina päivinä tarkemmin.

Kasveja (2013-05-18)

Kommunistit Lateraanikirkon edessä (2013-05-18)

Astuimme kahvilaan, missä oli sattumalta menossa Suomi–Ruotsi-jääkiekkopeli, jota oli muutama muukin suomalainen seurue katsomassa. Yllättävää että Italiassa katsotaan jääkiekkoa – tai ainakin suomalaiset katsovat.

Via Nazionalen (viite) päässä on Altare della Patria (viite), joka on rakennettu Italian yhdistymisen kunniaksi (1885-1925) (viite).

Suomi–Ruotsi (2013-05-18)

Altare della Patria (2013-05-18)

Altare della Patria sijaitsee antiikan Rooman tärkeimpien raunioiden vieressä. Päädyimmekin itse asiassa Via dei Fori Imperiali -kadulle (viite), joka kulkee Forum Romanumin läpi.

Via dei Fori Imperiali (2013-05-18)

House of the Vestals (viite) (2013-05-18)

Tänään ei kuitenkaan ollut antiikin Rooman päivä, vaan jatkoimme kävelyä kohti majapaikkaamme ohittaen sattumalta kuitenkin Rooman (ja Egyptin) korkeimman obeliskin, Lateraanin (32 m) (viite), joka on rakennettu 1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Roomassa on useita obeliskeja, jotka on haettu Egyptistä.

Lateraanin obeliski (2013-05-18)

On kutkuttava ajatus, että 3500 vuotta sitten eräs kansa (egyptiläiset) on veistänyt yhdestä kivestä 32 metriä korkean kivipylvään ja sitten pari tuhatta vuotta myöhemmin toinen kansa (roomalaiset) kuljettaa pylvään kotikaupunkiinsa neljän tuhannen kilometrin päähän. Lopulta paikalle saapuu kolmas kansa (suomalaiset), jonka edustaja ottaa pylväästä valokuvan ja asettaa sen kaikkien kansojen nähtäville digitaaliseen maailmaan.

Lehtipihvin jälkeen kävimme katsomassa Aurelianuksen muuria (rak. 270-275) (viite).

Lehtipihvi (2013-05-18)

Aurelianuksen muuri (2013-05-18)

Rooman ympärillä menee myös Serviuksen muuri, joka on rakennettu 300-luvulla ennen ajanlaskun alkua (viite).

Serviuksen muuri (c)

Aureliuksen (musta) ja Serviuksen muuri (punainen) (c)

15. päivä: Rantapäivä (Sunnuntai, 19.5.2013)

Rantapäivän kohteemme on Ostia, jonne pääsee tunnissa metron ja junan yhdistelmällä. Vieressä oleva Ostia Antica oli merkittävä antiikan Rooman satama (viite), mutta tänään on rantapäivä, kuten tuli luvattua.

Rantapäivä (2013-05-19)

Vesi oli lämmintä ja aallokko voimakas. Saimme rantavahdinkin luoksemme käsiään heiluttamaan.

Rantapäivä (2013-05-19)

Useamman tunnin rantaloikoilun aikana naukkailimme muutamat isot oluet per suu. Lähtiessämme pois tyhjän pullopussin kanssa, tulivat valvojat huolestuneena kysymään, selviäisimmekö varmasti. Eivät selvästikään ole käyneet Suomessa.

Rantapäivä (2013-05-19)

Illallisella menimme lähipizzeriaan, missä paikallinen mafiaperhe oli pitämässä synttärikestejä. Quattro Stagioneen tuli sientä, artisokkaa, oliivia ja nakkia. Ravintolassa ostimme reissun halvimman talonviinin (6,5 euroa litra).

16. päivä: Paavin kesäasunto (Maanantai, 20.5.2013)

Vuorossa on Albano-järvi (viite), tulivuorikraateri sekä Paavin kesäasunto (viite). Alue on nimeltään Castelli Romani (viite).

Tulivuorenkraateriin muodostuneella Albano-järvellä pidettiin Rooman kesäolympialaisten soutu- ja melontakilpailut (1960). Mäen päällä (oikealla) on Paavin kesäasunto. (2013-05-20)

Paavin kesäasunto (2013-05-20)

(2013-05-20)

Kurkku- ja perunapizza (2013-05-20)

Juna Roomaan (2013-05-20)

Tavasimme antaumuksella junalippujen voimassaoloalueita ja poikkeuksen poikkeuksia, mutta niin vain konduktööri vaati meiltä lisämaksua vääristä lipuista. Sattumalta kuitenkin juna pysähtyi poikkeuksen poikkeuksen poikkeuksellisesti yllättäen konnarinkin. Onnistuimme väistämään.

17. päivä: Vatikaani (Tiistai, 21.5.2013)

Rooman ytimessä sijaitseva Vatikaani on pikkuinen kaupunkivaltio, joka on yksi maailman harvoista teokratioista, eli valtioista, jotka ovat myös jonkin uskonnon tai filosofian itseoikeutettuja pääkaupunkeja. Muut kolme teokratiaa ovat Mount Athos (viite), Iran (viite) ja Tiibet (viite). Näiden valtioiden pääjohtajia kutsutaan nimillä patriarkka, ajatollah, dalai-lama sekä tietenkin Vatikaanin paavi, jonka tiluksille olimme tänään pääsevä.

Nykyinen paavi Franciscus on kirkon mukaan järjestysnumeroltaan 266 (lähde). Historian kuluessa on ollut myös epävirallisia vastapaaveja (viite) ja onpa paavin istuin sijainnut 1300-luvulla jopa Ranskan Avignonissa (viite).

Sveitsiläiskaartilainen suojelee paavia hengellään. (2013-05-21)

Vatikaani (2013-03-23) (c)

Vatikaanin kaupunkivaltio on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan maailman pienin valtio. Vatikaanilla ei ole maaseutua, teollisuutta tai luonnonvaroja, mutta sillä on oma posti (viite), rautatieasema (viite), helikopterikenttä (viite) sekä puutarhoja.

Radioasema (2013-05-21)

Puutarha (2013-05-21)

Pietarinkirkko (2013-05-21)

(2013-05-21)

Puutarha (2013-05-21)

Vatikaanin puutarhojen jälkeen siirryimme sisätiloihin tarkistamaan Vatikaanin museot (viite). Ensimmäisenä on Pinacoteca.

Pinacoteca (2013-05-21)

(1520) Kirkastuminen, Rafael (viite) (2013-05-21)

(1604) Kristuksen kohtaaminen, Caravaggio (viite) (2013-05-21)

Chiaramontin museo:

(2013-05-21)

Danten käpy (viite) (2013-05-21)

(100-luku) River God (Arno) (2013-05-21)

(100-luku) Laokoon-ryhmä (viite) (2013-05-21)

Museo Pio Clementino:

Sala degli Animali (2013-05-21)

Sala Rotonda (2013-05-21)

Galleria delle Carte Geografichen (viite):

(2013-05-21)

Rafaelin neljä huonetta (viite):

(1509-1511) Ateenan koulu (2013-05-21)

(1514-1517) Borgon tulipalo (2013-05-21)

(1511–1512) Heliodoruksen huone (2013-05-21)

(1517-1585) Konstantinuksen huone (2013-05-21)

(1516-1517) Kaarle Suuren kruunaus (2013-05-21)

(1509-1510) Pyhän sakramentin kiista (2013-05-21)

Espanjasta kotoisin olevat Borgiat olivat yksi renessanssiajan Italian vaikutusvaltaisimmista suvuista, josta nousi myös kaksi paavia (viite).

(1492-1494) Pyhän Katariinan kiista, Borgian huoneet (viite) (2013-05-21)

Borgian huoneet (2013-05-21)

Sikstuksen kappeli (viite):

(1511) Aatamin luominen, Michelangelo (viite) (c)

Vatikaanin kirjasto (viite):

Vatikaanin kirjasto (2013-05-21)

Pako Vatikaanista

Leoninen muuri (rak. 846) ympäröi Vatikaania (viite). (2013-05-21)

Leoninen (turkoosi) ja Aureliuksen muuri (punainen) (c)

Kymmenen metrin korkeudessa kulkeva Passetto di Borgo (viite) on pakoreitti Vatikaanista Sant'Angelon linnoitukseen. (2013-05-21)

Sant'Angelon linnoitus (rak. 123–139) (viite) (2013-05-21)

Pakomatkaa voi tarvittaessa jatkaa Sant'Angelon siltaa pitkin (rak. 134) Tiber-joen toiselle puolelle (viite). (2013-05-21)

Passetto di Borgo (vasemmalla) ja Sant'Angelon linnoitus sekä silta (c)

Siston sillalla voi vaihtaa joen puolta uudestaan (viite). (2013-05-21)

Pako Vatikaanista päättyy Bir and Fundiin. (2013-05-23)

Pako Vatikaanista Bir and Fundiin (c)

18. päivä: Antiikin Rooma (Keskiviikko, 22.5.2013)

Tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua Rooman läpi menevän Tiber-joen varrella asui useita kansoja, kuten etruskit, latinalaiset ja sabiinilaiset. Alueen viimeinen kuningas syöstiin vallasta vuonna 509 eaa., jonka jälkeen joenvartta hallitsi tasavalta (viite). Järjestelmässä oli maata omistavan yläluokan lisäksi (patriisit) merkittävää valtaa myös kansanedustajalla (kansantribuuni), jotka valittiin alaluokasta (plebeijit).

Aluksi Rooma oli ainoastaan yksi Italian useista kaupunkivaltioista, mutta taitavan diplomatian ja sotastrategian avulla tasavalta laajeni koko Välimeren alueelle.

Rooman tasavalta vuonna 44 eaa., kun Gallia eli nykyisen Ranskan alue oli juuri valloitettu. (c)

Rooman tasavallasta tuli Rooman valtakunta, kun Julius Caesar, sotilasjohtaja, poliitikko ja juhlia järjestävä kansansuosikki eteni ensin tasavallan korkeimpaan virkaan konsuliksi, valloitti Gallian ja löi vastustajansa aloittamassaan sisällissodassa (viite). Sen jälkeen hän julistautui Rooman lakiin ja poikkeustilaan vedoten väliaikaiseksi diktaattoriksi.

Kävi kuitenkin sillä tavalla hassusti, että Juliusta vastaan syntyi salaliitto ja hänet murhattiin (44 eaa.). Hänen jälkeensä valtaan nousi Gaius Octavius, myöhemmin Augustus, joka ei luopunutkaan väliaikaisista diktaattorin valtaoikeuksista.

Augustus hallitsi valtakuntaa yksinvaltiaana 40 vuoden ajan. Hänen jälkeiset keisarit eivät myöskään nähneet tarpeelliseksi luopua diktaattorin valtaoikeuksista.

Augustuksen ja Juliuksen lisäksi muita keskeisiä Rooman keisareita ovat olleet Caligula (37-41 jaa.), Nero (54-68 jaa.), Trajanus (98-117), Hadrianus (117-138 jaa.), Marcus Aurelius (161-180 jaa.) sekä Konstantinus Suuri (306-337 jaa.), joka laillisti kristinuskon ja siirsi pääkaupungin Roomasta Konstantinopoliin eli nykyiseen Istanbuliin.

Rooman valtakunta laajimmillaan vuonna 117. (c)

Antiikin Rooman historia voidaan jakaa siis kuningaskunnan, tasavallan ja keisarikunnan (eli valtakunnan) ajanjaksoihin.

On arvioitu että Rooman väkiluku oli 1,5 miljoonaa ensimmäisellä vuosisadalla. Myöhempinä vuosisatoina lähimmäksi pääsevät Konstantinopoli (vuosina 400–900), Xi'an (600–900) ja viimein 1800-luvulla Lontoo ja Pariisi (lähde). Rooman valtakunta oli aikansa ylivertainen supervalta.

Roomalaisten käyttämä kieli levisi ympäri Välimeren, joten useissa nykykielissä on paljon lainasanoja latinasta, myös suomen kielessä: palatsi, keisari, imperiumi, diktaattori, konsuli ja senaattori. Latina on edelleen katolisen kirkon pääkieli ja sitä käytetään myös lääketieteessä, biologiassa ja oikeustieteissä. Ranskan, espanjan, portugalin, italian ja romanian kielet ovat kehittyneet latinasta, joten niitä kutsutaan romaanisiksi kieliksi.

Sotateknologia ja -strategia sekä tieteet ja taiteet yleisesti kehittyivät voimakkaasti Rooman valtakunnan aikana. Merkittäviä keksintöjä ovat esimerkiksi akveduktit, kehittyneemmät tiet, lämmitetyt asunnot sekä viemäröintijärjestelmät, jotka mahdollistivat kaupunkien kasvun.

Meidän päivämme alkoi Claudian akveduktilla (rak. 38–52 jaa.), joka oli yksi Rooman tärkeimmistä vesijärjestelmistä.

Arcus Neroniani, Claudian akveduktin viimeinen osa, kuljetti Palatiumin kukkulalle juomavettä (viite). (2013-05-22)

Claudian akvedukti (c)

Claudian akvedukti (c)

Claudian akvedukti (c)

Roomassa oli 11 akveduktia. (c)

Porttien sisäpuolelle astuessamme kiipesimme ensimmäisenä Palatiumin kukkulalle, jolle Rooma on perustettu, ja jonne talonsa rakensivat Rooman ensimmäinen keisari Augustus ja myöhemmin fasismijohtaja Mussolini.

Domus Augustus eli Augustuksen talo (39-30 eaa.) (viite) (2013-05-22)

Domus Mussolini (2013-05-22)

Ja kyllähän pääjohtajalla oma hevosrata pitää olla, joten seuraavaksi tarkistimme Hippodromin.

Hippodromi (rak. 203–330 jaa.) (viite) (2013-05-22)

Rooman suuruus voi olla hankala havaita esitetyistä kuvista, joten seuraavassa rekonstruktoitu mallinnus Palatiumista.

Domus Augustana ja Stadium eli Hippodromi. Mussolinin talo on rakennettu Domus Flavian päälle. Alareunassa on Circus Maximus sekä oikealla Claudian akvedukti. (c)

Palatiumin kukkulan vieressä on Forum Romanum (viite).

Rooman valtakunnan keskus. Kuvan keskellä on Forum Romanum, alhaalla Circus Maximus ja oikeassa reunassa Claudian akvedukti. (c)

Forum Romanum ja Septimus Severuksen riemukaari (203 jaa.) (viite) (2013-05-22)

Konstantinuksen riemukaari (315 jaa.) (viite) (2013-05-22)

Tituksen riemukaari (82 jaa.) (viite) (2013-05-22)

Trajanin tori (100-110 jaa.) (viite) (2013-05-22)

Caesarin forum (46 eaa.) (viite) (2013-05-22)

Forum Romanum (c)

Rekonstruoitu antiikin Rooma

Colosseum on valmistunut vuonna 80 (viite). Areenalla järjestettiin gladiaattoritaisteluita, villieläinnäytöksiä, ristiinnaulitsemisia sekä meritaisteluita, jolloin areena täytettiin vedellä.

Colosseum (2013-05-22)

(2013-05-22)

Kolmas roomalainen huvittelualue Hippodromin ja Colosseumin lisäksi on Circus Maximus (viite).

Circus Maximus (2013-05-24)

Lopuksi vielä yleiskuva tältä maailmanhistorian keskeisimmältä toimintakentältä.

Forum Romanum (2013-05-22)

19. päivä: Rooma (Torstai, 23.5.2013)

Fontana di Trevi (viite) (2013-05-23)

Paahdetut kastanjat. Kannatuspeukku ennen maistamista. (2013-05-23)

20. päivä: Niilin Jumala (Perjantai, 24.5.2013)

Capitolium (viite) (2013-05-24)

Niilin Jumala (2013-05-24)

Capitolium (330 jaa.) (c)

21. päivä: Rooma (Lauantai, 25.5.2013)

Porta Pia (viite) (2013-05-25)

Borghesien puisto (viite) (2013-05-25)

Rooman kirkot (10 kpl)

Tarkistimme Roomassa kymmenen kirkkoa. Seuraavaksi esittelen ne rakennusvuoden mukaan järjestettynä uusimmasta alkaen.

Konstantinus Suuri laillisti kristinuskon 300-luvulla. Tämän jälkeen osa akennuksista muutettiin kirkoiksi, joten vanhimmat kirkkorakennukset ovat 300-lukuakin vanhempia.

Pietarinkirkko (rakentaminen alkoi vuonna 1506)

Vatikaanissa sijaitseva Pietarinkirkko on maailman suurin kirkko, muttei erityisen vanha (viite). Pietarinkirkkoon on haudattu 91 paavia. Kirkko on täynnä yksityiskohtia.

Pietarinkirkko ja Egyptistä haettu obeliski (viite) (2013-05-21)

(2013-05-21)

Pietarin valtaistuin (2013-05-21)

Pietarinkirkon paikalla on aiemmin sijainnut Konstantinuksen basilika, joka rakennettiin 330-luvulla (viite). Konstantinuksen basilika oli yksi neljästä varhaiskristillisestä basilikasta, joista kolme muuta on edelleen pystyssä (viite).

Konstantinuksen basilika (c)

Ennen Konstantinuksen basilikaa paikalla sijaitsi Neron sirkus (viite).

Sikstuksen kappeli (1475)

Sikstuksen kappeli (viite) (c)

San Pietro in Vincoli (439)

Rooman valtakunnan aikana rakennetuista kirkoista uusin, jossa kävimme, on San Pietro in Vincoli (viite). Siellä sijaitsevat ensimmäisen paavin eli Pietarin pyhäinjäännökset sekä Michelangelon veistämä Mooses.

Pietarin pyhäinjäännökset (2013-05-24)

Mooses (2013-05-24)

Santa Maria Maggiore (432)

Santa Maria Maggiore on yksi neljästä katolisen kirkon korkeimman tason kirkoista eli varhaiskristillisistä basilikoista (viite). Kirkkoon on haudattu muun muassa Bernini (viite), Pauline Bonaparte (Napoleonin sisko) sekä kuusi paavia. Kirkko sijaitsee Vatikaanin eksterritoriaalisella alueella (viite).

Santa Maria Maggiore (2013-05-18)

(2013-05-18)

(2013-05-18)

Santi Giovanni e Paolo al Celio (398)

Santi Giovanni e Paolo al Celio on rakennettu roomalaisten asuntojen päälle (viite). Kirkon vieressä on vankityrmiä, joissa villieläimet ovat kuulemma odottaneet vuoroaan ennen Colosseumille siirtymistä.

Santi Giovanni e Paolo al Celio (2013-05-18)

(2013-05-18)

Lateraanikirkko (324)

Lateraanikirkko on katolisen kirkon äitikirkko eli tärkein ja vanhin (viite). Siellä sijaitsee paavin valtaistuin. Kommunistit kokoontuvat kirkon edustalle. Kirkkoon on haudattu 21 paavia.

Lateraanikirkko oli Konstantinus Suuren ensimmäinen uusi kirkkorakennus.

Lateraanikirkko (2013-05-22)

(2013-05-22)

(2013-05-22)

(2013-05-22)

Paavin valtaistuin. Konservatiivinen Eurooppa. (2013-05-22)

Tässä kohtaa olemme katsoneet kolme neljästä varhaiskristitystä basilikasta: Lateraanikirkko, Konstantinuksen basilika ja Santa Maria Maggiore. Neljäs on San Paolo fuori le mura (viite).

Maxentiuksen basilika (310)

Alkujaan basilikat olivat kaupan- ja oikeudenkäyntinäyttämöitä (viite). Kristinuskon leviämisen myötä niitä alettiin muuntaa uskonnollisiksi rakennuksiksi.

Basilikan arkkitehtuurinen edistysaskel on sivulaivoja korkeampi keskilaiva, jolloin rakennuksen sisälle tulee enemmän auringonvaloa.

Sivulaivoja korkeampi keskilaiva on basilikan tunnuspiirre. (2013-05-22)

Vanhin tunnettu basilika, Basilica Porcia (viite), on rakennettuna vuonna 184 ennen ajanlaskun alkua (viite).

Maxentiuksen basilika oli antiikin Rooman suurin ja myös viimeinen basilika (viite). Sen rakennustyöt aloitti keisari Maxentius ja ne saattoi päätökseen Konstantinus Suuri. Maxentiuksen basilikan jälkeen Konstantinus Suuri rakennutti basilikojen sijaan kirkkoja, kuten juuri mainitun Lateraanikirkon.

Maxentiuksen basilika (2013-05-22)

Pennsylvanian metroasema New Yorkissa on aikanaan rakennettuna Maxentiuksen basilikaa mukaillen. Valoa on. (c)

Maxentiuksen basilika

Diolectian kylpylä (298)

Santa Maria degli Angeli e dei Martiri on rakennettu roomalaisen kylpylän raunioille, minkä vuoksi kirkkosali on uima-altaan muotoinen (viite).

Diolectian kylpylä (viite) (c)

Santa Maria degli Angeli e dei Martiri (2013-05-18)

Antoninuksen ja Faustinan temppeli (141)

Antoninuksen ja Faustinan temppeli muutettiin San Lorenzo in Mirandan nimiseksi kirkoksi 600- tai 700-luvulla (viite).

San Lorenzon in Mirandan (2013-05-22)

Pantheon (120)

Viimeisenä on vuorossa Pantheon (viite), joka on kenties antiikin parhaiten säilynyt rakennus. Keisari Hadrianus rakennutti temppelin vuonna 120 ja kirkoksi se muutettiin 600-luvulla. Pantheonin kattokupoli on edelleen maailman suurin yhteinäinen tukiraudaton holvattu rakennelma. Kupolin sisähalkaisija on 43,44 metriä.

Pantheon (2013-05-23)

Rafaelin hauta (2013-05-23)

Vittoria Emmanuele II:n kunniavartio (2013-05-23)

Pantheon (2013-05-23)

Pantheon ja Macuteon obeliski Ramses II:n ajalta (1279–1213 eaa.) (2013-05-23)

Loppusanat

Nostan suurmatkan kunniaksi esiin vielä kaksi asiaa. Ensinnäkin on sanottava, että italialainen pysäköinti- ja liikennekulttuuri on apokalyptista, mikä ei tietenkään ole yllätys, kun kaikki tiet vievät Roomaan (viite). Sinnehän ne kaikki autotkin sitten päätyvät.

Kaikki autot päätyvät Roomaan. (2013)

Velvollisuuteni on kertoa, että rikoin matkan aikana junamatkustuksen nopeusennätykseni: 242 km/h.

Toisekseen on todettava, että renessanssin suurmestarit eivät olleet ainoastaan oman aikansa suuruuksia, vaan he kestävät vertailun myös tähän päivään. Antiikin ihanteita korostava renessanssi johti nimittäin seuraavina vuosisatoina ensin valistukseen, sitten teolliseen vallankumoukseen ja lopulta tähän kirjoitukseen.

On siis paikallaan ottaa uusintana teos, joka todistaa, että kävin siellä, paikassa pyhimmässä, lännen ytimessä.

Lännen ytimessä (242 km/h) (2013-05-21)